Potilaat mukaan kehittämään potilasturvallisuutta
Terveystieteiden maisteri Merja Sahlströmin väitöskirja Patient Participation in Promoting Patient Safety – Finnish Patients´ and Patient Safety Experts´ views tarkastetaan perjantaina 11.1.2019 Kuopiossa.
Potilaat raportoivat erityyppisiä ja vakavuudeltaan erilaisia vaaratilanteita, joita he olivat kokeneet hoitonsa aikana. Yleisimmin nämä liittyivät tiedonkulkuun ja lääkehoitoon. Potilaat myös ehdottivat käytännöllisiä ja systeemilähtöisiä ratkaisuja vaaratilanteiden toistumisen estämiseksi, mutta vain harvat niistä johtivat kehittämistoimenpiteisiin organisaatioissa, ilmenee terveystieteiden maisteri Merja Sahlströmin tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Sahlström tutki väitöskirjassaan suomalaisten potilaiden sekä potilasturvallisuusasiantuntijoiden näkemyksiä potilasturvallisuudesta sekä potilaiden osallistumisesta sen edistämiseen neljän osatutkimuksen avulla. Tulosten mukaan potilaat tunsivat olonsa turvalliseksi hoidossa ollessaan ja suurin osa heistä arvioi potilasturvallisuuden tason erittäin hyväksi tai erinomaiseksi. Potilasturvallisuusasiantuntijat olivat sen sijaan kriittisempiä ja arvioivat potilasturvallisuuden olevan pääosin hyväksyttävällä tasolla. Potilaiden osallistuminen turvallisuuden edistämiseen vaihteli organisaatioittain. Selittävinä tekijöinä potilaan paremmalle osallistumiselle olivat potilaiden positiiviset kokemukset lääkehoidon turvallisuudesta, henkilökunnan rohkaisusta ja tiedon antamisesta ymmärrettävällä ja oikea-aikaisella tavalla sekä omasta kyvystään tunnistaa vaaratapahtumia. Tutkimuksesta ilmeni, että potilasturvallisuuden asiantuntijat pitivät potilaiden roolia erittäin tärkeänä turvallisuuden edistämisessä, mutta totesivat, ettei se ole saavuttanut nykyisten lakien ja strategioiden vaatimaa tasoa. Potilaat raportoivat, etteivät he saa riittävästi tukea ja rohkaisua hoitavalta henkilökunnalta osallistuakseen turvallisen hoidon edistämiseen ollessaan sairaalassa.
Tarvitaan kulttuurimuutosta
Sahlströmin mukaan potilaan osallistumisen edistäminen edellyttää sellaisen ympäristön luomista, jossa potilaan osallistuminen mahdollistuu ja jossa sitä arvostetaan ja tuetaan. – Tarvitaan avointa kulttuuria, jossa potilas nähdään yhtenä turvallisen ja laadukkaan hoidon edistäjänä. Tämän lisäksi tarvitaan potilasturvallisuusosaamista ja sen johtamista. Tarve on myös yhdenmukaisille valtakunnallisille potilasturvallisuusmittareille, joiden avulla myös potilaat voivat vertailla ja arvioida hoidon turvallisuutta ja laatua, Sahlström toteaa.
Lähde: http://www.uef.fi/-/potilaat-mukaan-kehittamaan-potilasturvallisuutta